.

.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Myytävänä hirsiunelma maaseudun rauhassa- tartu tilaisuuteen!


Kempeleen Juurussuolla, 20 minuutin ajomatkan päässä Oulun ydinkeskustasta, on myynnissä tämä ihana, linnamainen hirsiunelma.
Talossa on kolme kerrosta, joista ylimmäinen on torni. Se soveltuu loistavasti sekä lintubongarille että tähtitaivaan tutkiskelijalle. Onpa tilaa käytetty myös taiteilijan maalauspaikkana.
Talo on valmistunut vuonna 2002 ja siinä on asunut alkuperäinen rakennuttajapariskunta, jonka mies oli kuvataiteilija. Talo on uniikki sekä sisä- että ulkoratkaisuiltaan ja hivelee sisutuksellista mielikuvitusta. (Minä näen mielikuvissani talossa kuultomaalatut seinät ja helmenharmaat lattiat. Toki joihinkin kohtiin jättäisin tummat hirsiseinät kontrastiksi. Talon rouva käytti lattioilla aitoja taljoja. Katossa hän piti kristallikruunuja. Talo toimi monien ihanien tapahtumien ja juhlien tunnelmallisena pitopaikkana.  Kerran eräs pienokainen totesi " Tämä on se suuren tonttukirjan ihana koti!"   )

Nyt tämä tunnelmallinen talo etsii uusia asukkaita. Pihalle saa loistavasti rakennettua kasvihuoneen ja ison kasvimaan tai vaikkapa koirahoitolan! Minä rakentaisin sinne pihasaunan ja kylpytynnyrin heti ensi töikseni. Talo sopisi myös ympärivuotiseen lomakäyttöön, sillä Oulunsalon lentokentällekin matka taittuu tuossa 20 minuutissa. Juurussuolla lomailijaa hellisivät mahtavat marjastus- ja sienestysmaastot, rauhalliset maalaismaisemat sekä Oulu kaikkine vapaa-ajanviettomahdollisuuksineen.

Talo on OP-kiinteistökeskuksen välitettävänä ja välittäjänä toimii Tuomas Lähdesmäki p. 040 1531661.

ESITTELY TALOLLA ON SUNNUNTAINA, 20.5 KLO. 12-12.30.

Nyt vaan kaikki katsomaan talon  kuvat OP:n sivuilta ja niiden innoittamina menkäähän näyttöön ja tehkää tarjous. Velaton myyntihinta on 169 000e, mutta tarjouksesi avaa keskustelun hinnan suhteen. Nyt on tärkeintä saada tälle ihanuudelle rakastavat ja talosta huolehtivat uudet omistajat!

TÄTÄ VINKKIÄ SAA MIELELLÄÄN JAKAA JA KIERRÄTTÄÄ KAIKILLE TALON/LOMAPAIKAN ETSIJÖILLE!
MIELELLÄNI VASTAILEN MYÖS TÄÄLLÄ BLOGISSA KYSYMYKSIINNE TALOON LIITTYEN.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Kun KonMari lähti lapasesta


Kahdestoista vuosi Villa Kardemumman onnellisina asukkeina pyörähti käyntiin maaliskuussa. JESTAS! Missään emme ole aiemmin asuneet näin pitkään ja tyytyväisinä. Tämä on meidän rakas koti, johon esikoinenkin aina tyytyväisenä palaa lomillaan. Kun muutimme tänne, tytöt olivat pieniä alakoululaisia ja kuopus parivuotias. Nyt esikoinen on 22, keskimmäinen 18 ja kuopuskin kohta 14! Ei ihme, jos varastot ovat pullollaan lasten kasvun myötä ylimääräiseksi jäänyttä urheilutarviketta, koulupöytää ja lelua. Toki rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että sinne on tumpattu myös lukuisten remonttien loppuromppeet ja ne huonekalut, joita ei ehkä käytetä seuraavaan ikuisuuteen, mutta joista ei raski luopua.
Meillä on luvassa todennäköisesti lakkiaiset tänä keväänä ja juhlan innoittamina päätimme tehdä kunnon inventaarion kodissamme. Aloitimme jo pari kuukautta sitten siivoamalla kaikki vaate- ja liinavaatekaapit. Kierrätykseen lähti kolme jätesäkillistä tavaraa ynnä kaksi mattoa. Seuraavaksi vuorossa oli keittiötarpeisto, josta keskimmäiselle lähti opiskelukämppää varten monenlaista hyödykettä mukaan. Vähitellen siirryimme varastoihin, joista kierrätykseen ja lahjoitukseen lähti valtavasti koriste-esineitä ja huonekaluja. Remonttikrääsää ym. saimme kasaan neljä jätesäkillistä. Lopuksi oli pihan vuoro ja silloin päädyimme vaihtolavaan. Kaadoimme pari puuta. Leikkasimme aidat ja huolsimme pensaat ja omenapuut. Haravoimme ja kuopsutimme koko pihan. Vaihdoimme istutuslaatikoiden mullat jne, jne. LAVA TULI TÄYTEEN! Piha on ihana ja kotonakin on helpompi löytää tavarat, kun ylimääräiset on karsittu. Hirveä työ tässä oli, mutta kyllä kannatti!


Himppasen ylikierroksille hommassa taas mentiin ja nyt olemme sitten voimiemme tunnossa laittaneet kaikkea muutakin kesä- ja juhlakuntoon. Sää on hellinyt meitä oululaisia, joten kiva tässä on ollut pihalla touhuta. Terassi sai  tänä kesänä kalusteeksi korituolit, joille heitin lampaantaljat pehmikkeeksi. Tarjoilupöytä on Annon vanhaa mallistoa, mutta edelleen kuin uusi. Tässä on aamuauringossa ihana istuskella aamukahvilla. Testattu on ja tuntui melkein siltä, kun olisi jo lomalla!

Sisällä emme ole malttaneet kuin pyörähtää, joten salaatit ovat toimineet nopeina lounaina. Välillä niissä on mukana kanaa tai kalaa, jotta nälkä pysyisi pidempään loitolla. On se jännä, miten ulkona touhuaminen tekeekin nälkäiseksi. Tässä muuten kulhossa kana-tacosalaatti.

Pahaksi onneksemme kasvihuone sai osumaa viime talven tuulista ja tuiskuista. Mies on ansiokkaasti kasvaria minulle korjaillut, mutta voi olla, että tämä on viimeinen kesä kasvarielämää. Nyt kuitenkin pesimme sen ikkunat, laitoimme matot lattioille ja uudet istuintyynyt ruokailuryhmään. Tänä kesänä kasvarin saa täyttää ruusujen tuoksu. Toki viljelylaatikkoihin tulee myös perinteiset yrtit ja chilit ynnä ruccolaa.
Hillittömään KonMaritus ynnä remppailuintoomme kuului myös yhden vanhan pöydän entisöinti. En edes muistanut tuota rotiskoa, mutta nyt olen saanut sen uuteen uskoon. Odottakaas vaan, laitan siitä  myös tänne kuvia.
Ai niin, Rasis pääsi hyörinässämme sotkemaan itsensä  asuinalueemme viimeisen lumivallin lähistöllä olevaan mutalammikkoon. Voi sitä surkeutta ja ulinaa, kun koiruliini joutui armottoman puunaukseni kohteeksi!

Maaria



keskiviikko 2. toukokuuta 2018

En ole koskaan...


Tämä haaste on napattu Sarilta " My sweet home"-blogista ja on sopivan kevyt hömppähaastis pitkän blogitauon jälkeen. Tätä tehdessä hymyilytti ja mieleen tuli monta ikimuistosta sattumaa. Pitemmittä puheitta:

MÄ EN OLE KOSKAAN


- pitänyt sukkahousuista. Ovat taatusti jonkun naisvihaajan  julma juoni!
-  juonut ainuttakaan tuopillista olutta. Maku vaan ei nappaa.
- värjännyt hiuksiani vaaleiksi.
- syönyt suklaalevyä kerralla ( YÖÖÖK!)
- oppinut kunnolla ajamaan autoa. Olen potentiaalinen Suomen surkein kuski...

MÄ EN OLE KOSKAAN:

- nukkunut liian pitkään ja myöhästynyt sen vuoksi töistä
- juhlinut aamu kuuteen. Olen toivottoman iltauninen.
- jättänyt läheisiäni  pulaan
- säästellyt KIITOS ja ANTEEKSI- sanoja
- lakannut rakastamasta miestäni ja lapsiani

MÄ EN OLE KOSKAAN


- kyllästynyt matkailuun
- väsähtänyt uuden oppimiseen
- uupunut niin, etten ole nähnyt ympärilläni edes pieniä ilon pilkahduksia
- päästänyt itseäni helpolla. Mistään. ( Tämä ei kyllä ole välttämättä ollenkaan hyvä juttu!)


MÄ EN MYÖSKÄÄN OLE KOSKAAN


- ymmärtänyt kauhuleffoja tai heavy-musiikkia
- kestänyt epäsiistiä tai rumaa kotia ( sisustelu ja kaunis koti on ilo)
- osannut tehdä gluteenittomia HYVIÄ korvapuusteja
- lakannut nauttimasta kaikista elämää sulostuttavista herkuista ja tummapaahto kahvista

Elämää sulostuttavia ja rajusti hihityttäviä asioita teidänkin keskiviikkoonne toivottaa: Maaria

tiistai 1. toukokuuta 2018

Takana raskas talvi. Edessä voimaannuttava kesä.


Keväiset terveiset Villa Kardemummasta ja kiitos teille kaikille, jotka olette blogitauon aikana kyselleet kuulumisiani. Talvi on ollut suunnattoman raskas ja surun täyttämä, joten voimia blogin päivittämiseen ei kerta kaikkiaan ole löytynyt.
Minua kohtasi siis suuri suru. Menetin molemmat vanhempani ja lapseni näin ollen isovanhempansa. Suuret persoonat jättävät jälkeensä suuren ikävän ja kaipauksen...

Vähitellen ikävä alkaa muuttaa muotoaan ja nyt jäljellä on lempeä kaipaus. Kevätaurinko lämmittää ja mielessä alkaa olla monenlaisia onnea ja iloa tuovia asioita. Oma energia ja kokonaisavaltainen hyvinvointi ovat vähitellen normalisoitumassa ja jaksan taas tehdä muutakin, kuin paiskia töitä ja suorittaa opintojani. Tuntuu niin hyvälle!

Vieläkö siis jaksatte kulkea Villa Kardemumman polulla mukana? Monenlaista uudistusta on mielessä ja niistä olisi kiva jutustella teidän kanssanne.

Aurinkoa arkeenne toivottaen: Maaria

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Ilmassa on HAIKEUTTA!


Syksy vetää mietteliääksi yhtälailla koiran kuin sen emännänkin.

Koiraa mietityttää pitkät, yksinäiset arkipäivät ilman rakasta laumaa. Ei enää joka aamuisia metsälenkkejä eikä mahdollisuutta päivystää päivät pitkät Villa Kardemumman pihamaalla.
Siellä se vartoo vesikuppi yksin kasvihuoneen kulmalla ja pihamaalle kaivetut sata ja yksi luuta kaipaavat jyrsijää. Pieni koira tahtoo kesän takaisin. NYT. PER HETI!

Pienen koiran emäntä vinttaa vesisateessa pyörällä töihin ja haaveilee ulkomaanmatkasta. Kotona se laittaa takkaan tulen ja paukuttaa pitkän illan tietokonetta. Sillä on hirveästi paperitöitä ja vielä hirveämmin intoa tehdä ne hyvin. 

Illalla pienen koiran ja sen emännän perhe kokoontuu sohvan nurkkaan ja juttelemaan syksystä. Ilmassa on haikeutta: kuopus aloitti yläasteen, keskimmäinen abi-vuoden ja esikoinen ilmoittautui kandi-seminaariin. Pienen koiran emäntä ja isäntä ihmettelevät, miten aika voi juosta niin kovin nopeaa?

Illalla pienen koiran lauma menee nukkumaan hymy huulillaan. Pieni koira käpertyy isännän ja emännän keskelle. Ilmassa on haikeutta, mutta onnellista haikeutta. 
Aivan kohta kesä on jälleen täällä, mutta ennen sitä nautitaan lämpimästä syksystä, talven paukkupakkasista ja kevään tuhansista valonsäteistä.
Antaa arjen kantaa!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Ollaan ihmisiksi- myös työelämässä!


Koululaisten opinpolku lukuvuodelle 2017-2018 starttaa jälleen tulevalla viikolla. Samalla julistetaan peruskouluihin koulurauha ja muistutetaan reilun kaveruuden merkityksestä. Tämä on arvokas asia ja toivoisin, että jokainen pieni ja suuri koululainen/ opiskelija saisi tulevana vuonna kokea olevansa arvostettu omana itsenään, osana kouluyhteisön arkea. Yhteisössä ja yhteistyössä on voimaa.

Minun lomani päättyy myös huomenna ja palaan uuteen, ihanan energiseen ja tsemppi-henkiseen työyhteisööni. Lisäksi saan työparin, mikä puolen vuoden jälkeen tuntuu niin innoittavalta. Voin siis rehellisesti sanoa palaavani hyvillä mielin ja innostuneena työhöni.

Kaikilla ei kuitenkaan ole näin hyvä tilanne. Omassa ystäväpiirissäni on niitä osaavia ja taitavia, rautaisia alansa ammattilaisia, jotka ovat joutuneet työyhteisöissään kokemaan syrjintää, selän takana puhumista ja ulkopuoliseksi jättämistä. Tämä on joillakin heistä johtanut uupumukseen, sairaslomaan ja lopulta työpaikan vaihtamiseen. Vaikuttaa siltä, että tätä tapahtuu yhtälailla insinööri kuin lastentarhaopettajapiireissä.  Koulutustaustalla ei todellakaan ole väliä silloin, kuin reilu peli muuttuu kampitukseksi.

Mikä meitä aikuisia oikein riepoo? Samalla kun vaadimme lapsillemme koulurauhaa ja nollatoleranssia kiusaamiseen, voimme itse toimia todella törkeästi työkavereina. Eikö meidän tulisi olla esimerkkeinä tuleville polville ja "AIKUISTEN OIKEESTI" toimia rakentavassa yhteistyössä ja kunnioittavassa vuorovaikutuksessa työpaikoilla? Ei meidän pitäisi olla hakemassa töistä "bestisliittoutumia", puolisoa tai seuraa harrastuksiin. Mitä jos keskityttäisiin yhteiseen päämäärään, fokus kirkkaana  ja YHDESSÄ toisiamme tsempaten ja tukien. Silloin ei kaivella henkilökohtaisuuksia tai puhuta selän takana toisesta ikäviä. Silloin tehdään flow-fiiliksissä, eikä muulla ole väliä. Bonuksena saattaa huomata löytävänsä työpaikaltaan aivan hirveän hyviä tyyppejä, joiden kanssa on kiva käydä vapaa-aikanakin välillä kahvilla tai jopa kutsua kotiinsa kylään. Näin minulle on käynyt:)

 Mitäs, jos siis päättäisimme porukalla julistaa työrauhan ja reilun pelin työvuoden  ainakin kaikille niille työpaikoille, joissa blogiani lukevia ammattilaisia ahertaa? Muutos lähtee aina pienestä ja hyvä yhteishenki kasvaa kuin itsestään, jos sille annetaan mahdollisuus. Voisimmeko me  olla niitä "hyvän työhengen"- airueita ja tsempata työkavereita samaan?

Minä lupaan aloittaa heti huomenna. Aikuisten oikeesti!















torstai 3. elokuuta 2017

Yläkerta: Nuorison valtakunta!


Meillä yläkerta on  täysin nuorison valtakuntaa. Tai siis, onhan siellä minun itselleni tammikuussa rakentama vaatehuone, mutta muutoin. Yläkerrassa on kaksi n. 21 m2:n makuuhuonetta, aula, vaatehuone ja wc. Aulasta pääsee kivasti parvekkeelle, jossa voi näin kesäaikana vaikka lukea ylppäreihin. Talvella olen mainostanut sitä LOISTAVANA vuodevaatteiden tuuletuspaikkana, mutta nuoriso on vain murissut vastaukseksi:)

Pojan huoneen remontti oli "TO DO"-listallani ja valmista tuli. Vaihdoimme tapetit, maalasimme listat ja uusimme hieman tekstiilejä. Taannoisella Turun reissulla haimme Ikeasta pojan katsoman työpöydän. Poika osallistui itse remonttiin koko projektin ajan, ja vaikka ette sitä näistä auringon täyttämistä kuvista voikaan nähdä, niin hän teki huoneeseensa melkomoiset led-valaistussuunitelmat. Valot toimivat kaukosäätimellä ja niiden värejä voi vaihdella. Ensin naureskelin itsekseni hänen suunnitelmilleen, mutta nyt nähtyäni ne iltahämärässä, voin vain todeta, että kauniithan ne on . Ymmärrän hyvin 13-vuotiaan esteetikon innon!

Aulassa meillä dataillaan, jumpataan, luetaan ja pelataan lautapelejä. Aulan toiseen laitaan jäävät ovet vaatehuoneelle ja vessaan sekä mitalikaappi. Meidän lukiolaisen huone näkyy oikealla.

Lukiolainen kaipaa ympärilleen rauhaa ja selkeyttä. Huone on pysynyt yllättävän hyvänä taannoisen remontin jälkeen. Huoneen toisessa päässä ovat tytön taiteilijatarvikkeet ja työpöytä. Nekin siististi ja kauniisti laitettuna. Hyvä, hyvä tyttöseni! ( Näin siis ei todellakaan ole aina ollut...alkavatkohan lapseni aikaistua, kun meillä ei ole koko aikaa enää törkeä kaaos?)

Sitten palataan aulaan ja suunnistetaan kohti parveketta.

Täällä ollaan ja täällä varmaan on myös liuta 13-vuotiaita nuoriamiehiä viikonloppuna, sillä meillä starttaa pojan kaverisynttärit huomenna klo. 12.00. Synttäreillä superhauskaa on perinteisesti ollut pöhköilyvideoiden kuvaaminen parvekkeelta kohti trampoliinia.
 
Yläkerran pyhittäminen nuorisolle on ollut loisto juttu. Se on tuonut rauhaa sekä heille että meille aikuisille. Esikoisemme asuu jo omillaan ja keskimmäinen lentänee parin vuoden sisällä pois pesästä. Kuopus ilmoitti, ettei halua isää ja äitiä yläkerran naapuriksi, joten nähtäväksi jää, mitä yläkertaan tulee. Ehkäpä televisio/kirjastohuone voisi muuttaa sinne? Sinne jos vielä laittaisi hyvän kulmavuodesohvan niin yökyläläisille riittäisi  majoituspaikkoja.
 
Seuraavaksi työn alle päätyy kuitenkin eteisaula, jonka yhtä seinää olen miettinyt pitkään ja hartaasti. Nyt Vallilalta löytyi täydellinen meidän perheeseen ja Villa Kardemumman tarinaan natsaava tapetti. Puolissa välin kuuta olisi tarkoitus hieman tapiseerata ja katsastaa, koskettaako tapetin tarina myös muita perheenjäseniämme minun lailla.
 
Nyt jatkan leivonta ynnä pyykkäyspäiväni touhuja.
Kuulemisiin!