.

.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Ilmassa on HAIKEUTTA!


Syksy vetää mietteliääksi yhtälailla koiran kuin sen emännänkin.

Koiraa mietityttää pitkät, yksinäiset arkipäivät ilman rakasta laumaa. Ei enää joka aamuisia metsälenkkejä eikä mahdollisuutta päivystää päivät pitkät Villa Kardemumman pihamaalla.
Siellä se vartoo vesikuppi yksin kasvihuoneen kulmalla ja pihamaalle kaivetut sata ja yksi luuta kaipaavat jyrsijää. Pieni koira tahtoo kesän takaisin. NYT. PER HETI!

Pienen koiran emäntä vinttaa vesisateessa pyörällä töihin ja haaveilee ulkomaanmatkasta. Kotona se laittaa takkaan tulen ja paukuttaa pitkän illan tietokonetta. Sillä on hirveästi paperitöitä ja vielä hirveämmin intoa tehdä ne hyvin. 

Illalla pienen koiran ja sen emännän perhe kokoontuu sohvan nurkkaan ja juttelemaan syksystä. Ilmassa on haikeutta: kuopus aloitti yläasteen, keskimmäinen abi-vuoden ja esikoinen ilmoittautui kandi-seminaariin. Pienen koiran emäntä ja isäntä ihmettelevät, miten aika voi juosta niin kovin nopeaa?

Illalla pienen koiran lauma menee nukkumaan hymy huulillaan. Pieni koira käpertyy isännän ja emännän keskelle. Ilmassa on haikeutta, mutta onnellista haikeutta. 
Aivan kohta kesä on jälleen täällä, mutta ennen sitä nautitaan lämpimästä syksystä, talven paukkupakkasista ja kevään tuhansista valonsäteistä.
Antaa arjen kantaa!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Ollaan ihmisiksi- myös työelämässä!


Koululaisten opinpolku lukuvuodelle 2017-2018 starttaa jälleen tulevalla viikolla. Samalla julistetaan peruskouluihin koulurauha ja muistutetaan reilun kaveruuden merkityksestä. Tämä on arvokas asia ja toivoisin, että jokainen pieni ja suuri koululainen/ opiskelija saisi tulevana vuonna kokea olevansa arvostettu omana itsenään, osana kouluyhteisön arkea. Yhteisössä ja yhteistyössä on voimaa.

Minun lomani päättyy myös huomenna ja palaan uuteen, ihanan energiseen ja tsemppi-henkiseen työyhteisööni. Lisäksi saan työparin, mikä puolen vuoden jälkeen tuntuu niin innoittavalta. Voin siis rehellisesti sanoa palaavani hyvillä mielin ja innostuneena työhöni.

Kaikilla ei kuitenkaan ole näin hyvä tilanne. Omassa ystäväpiirissäni on niitä osaavia ja taitavia, rautaisia alansa ammattilaisia, jotka ovat joutuneet työyhteisöissään kokemaan syrjintää, selän takana puhumista ja ulkopuoliseksi jättämistä. Tämä on joillakin heistä johtanut uupumukseen, sairaslomaan ja lopulta työpaikan vaihtamiseen. Vaikuttaa siltä, että tätä tapahtuu yhtälailla insinööri kuin lastentarhaopettajapiireissä.  Koulutustaustalla ei todellakaan ole väliä silloin, kuin reilu peli muuttuu kampitukseksi.

Mikä meitä aikuisia oikein riepoo? Samalla kun vaadimme lapsillemme koulurauhaa ja nollatoleranssia kiusaamiseen, voimme itse toimia todella törkeästi työkavereina. Eikö meidän tulisi olla esimerkkeinä tuleville polville ja "AIKUISTEN OIKEESTI" toimia rakentavassa yhteistyössä ja kunnioittavassa vuorovaikutuksessa työpaikoilla? Ei meidän pitäisi olla hakemassa töistä "bestisliittoutumia", puolisoa tai seuraa harrastuksiin. Mitä jos keskityttäisiin yhteiseen päämäärään, fokus kirkkaana  ja YHDESSÄ toisiamme tsempaten ja tukien. Silloin ei kaivella henkilökohtaisuuksia tai puhuta selän takana toisesta ikäviä. Silloin tehdään flow-fiiliksissä, eikä muulla ole väliä. Bonuksena saattaa huomata löytävänsä työpaikaltaan aivan hirveän hyviä tyyppejä, joiden kanssa on kiva käydä vapaa-aikanakin välillä kahvilla tai jopa kutsua kotiinsa kylään. Näin minulle on käynyt:)

 Mitäs, jos siis päättäisimme porukalla julistaa työrauhan ja reilun pelin työvuoden  ainakin kaikille niille työpaikoille, joissa blogiani lukevia ammattilaisia ahertaa? Muutos lähtee aina pienestä ja hyvä yhteishenki kasvaa kuin itsestään, jos sille annetaan mahdollisuus. Voisimmeko me  olla niitä "hyvän työhengen"- airueita ja tsempata työkavereita samaan?

Minä lupaan aloittaa heti huomenna. Aikuisten oikeesti!















torstai 3. elokuuta 2017

Yläkerta: Nuorison valtakunta!


Meillä yläkerta on  täysin nuorison valtakuntaa. Tai siis, onhan siellä minun itselleni tammikuussa rakentama vaatehuone, mutta muutoin. Yläkerrassa on kaksi n. 21 m2:n makuuhuonetta, aula, vaatehuone ja wc. Aulasta pääsee kivasti parvekkeelle, jossa voi näin kesäaikana vaikka lukea ylppäreihin. Talvella olen mainostanut sitä LOISTAVANA vuodevaatteiden tuuletuspaikkana, mutta nuoriso on vain murissut vastaukseksi:)

Pojan huoneen remontti oli "TO DO"-listallani ja valmista tuli. Vaihdoimme tapetit, maalasimme listat ja uusimme hieman tekstiilejä. Taannoisella Turun reissulla haimme Ikeasta pojan katsoman työpöydän. Poika osallistui itse remonttiin koko projektin ajan, ja vaikka ette sitä näistä auringon täyttämistä kuvista voikaan nähdä, niin hän teki huoneeseensa melkomoiset led-valaistussuunitelmat. Valot toimivat kaukosäätimellä ja niiden värejä voi vaihdella. Ensin naureskelin itsekseni hänen suunnitelmilleen, mutta nyt nähtyäni ne iltahämärässä, voin vain todeta, että kauniithan ne on . Ymmärrän hyvin 13-vuotiaan esteetikon innon!

Aulassa meillä dataillaan, jumpataan, luetaan ja pelataan lautapelejä. Aulan toiseen laitaan jäävät ovet vaatehuoneelle ja vessaan sekä mitalikaappi. Meidän lukiolaisen huone näkyy oikealla.

Lukiolainen kaipaa ympärilleen rauhaa ja selkeyttä. Huone on pysynyt yllättävän hyvänä taannoisen remontin jälkeen. Huoneen toisessa päässä ovat tytön taiteilijatarvikkeet ja työpöytä. Nekin siististi ja kauniisti laitettuna. Hyvä, hyvä tyttöseni! ( Näin siis ei todellakaan ole aina ollut...alkavatkohan lapseni aikaistua, kun meillä ei ole koko aikaa enää törkeä kaaos?)

Sitten palataan aulaan ja suunnistetaan kohti parveketta.

Täällä ollaan ja täällä varmaan on myös liuta 13-vuotiaita nuoriamiehiä viikonloppuna, sillä meillä starttaa pojan kaverisynttärit huomenna klo. 12.00. Synttäreillä superhauskaa on perinteisesti ollut pöhköilyvideoiden kuvaaminen parvekkeelta kohti trampoliinia.
 
Yläkerran pyhittäminen nuorisolle on ollut loisto juttu. Se on tuonut rauhaa sekä heille että meille aikuisille. Esikoisemme asuu jo omillaan ja keskimmäinen lentänee parin vuoden sisällä pois pesästä. Kuopus ilmoitti, ettei halua isää ja äitiä yläkerran naapuriksi, joten nähtäväksi jää, mitä yläkertaan tulee. Ehkäpä televisio/kirjastohuone voisi muuttaa sinne? Sinne jos vielä laittaisi hyvän kulmavuodesohvan niin yökyläläisille riittäisi  majoituspaikkoja.
 
Seuraavaksi työn alle päätyy kuitenkin eteisaula, jonka yhtä seinää olen miettinyt pitkään ja hartaasti. Nyt Vallilalta löytyi täydellinen meidän perheeseen ja Villa Kardemumman tarinaan natsaava tapetti. Puolissa välin kuuta olisi tarkoitus hieman tapiseerata ja katsastaa, koskettaako tapetin tarina myös muita perheenjäseniämme minun lailla.
 
Nyt jatkan leivonta ynnä pyykkäyspäiväni touhuja.
Kuulemisiin!